BioBag perustettiin Norjassa vuonna 1959, ja se on 1990-luvulta alkaen valmistanut biohajoavia ja kompostoitavia tuotteita ympäristöystävällisestä muovista. Vuodesta 1959 BioBag on kasvanut maailmanlaajuiseksi yhtiöksi, jolla on tytäryhtiöitä yhdeksässä maassa, ja jonka liikevaihto on lähes 40 miljoonaa euroa.

Näin monen vuoden kokemuksella meille on kertynyt valtavasti kokemusta biomuovin kehittämisestä ja tuotannosta, minkä ansiosta olemme luotettava yhteistyökumppani kunnan jätehuoltoyhtiöille, yrityksille ja ympäristötietoisille kuluttajille.

Joustava ja luotettava biopussien ja -säkkien tuotanto

Biopussien toimivuudelle ja muotoilulle asetetut vaatimukset vaihtelevat asiakaskohtaisesti, ja siksi on tärkeää, että tuotanto on erittäin joustavaa ja säädeltävää. Asiakaskohtaisesti räätälöityjen ratkaisujen vaatimukset lisääntyvät, ja juuri siksi on todella tärkeää, että oma tuotantomme on Euroopassa, ja että käytämme raaka-ainetta, joka sekin tulee Euroopasta. Haluamme olla siellä, missä asiakkaamme ja tuotantommekin ovat.

Nopeat toimitukset ovat tärkeitä, kun kyse on kompostoitavasta materiaalista. Kompostoitavat biopussit ja -säkit ovat orgaanisia, ja siksi niiden säilyvyys on rajallinen. Asiakkaamme kuitenkin ennen kaikkea hyötyvät niiden rajallisesta säilyvyydestä, eikä niitä ole tarkoitettukaan pitkiin kuljetuksiin muista maanosista. Tästä aiheesta olemme kirjoittaneet artikkelin, jonka voit lukea tästä 

Me BioBag-yhtiössä olemme huomanneet, että asiakkaamme kiinnittävät entistä enemmän huomiota siihen, miten ympäristöystävällistä tuotantomme on. Olemme todella ylpeitä tuotannon optimoinnista ja huolehdimme siitä, että hyödynnämme uusien, kompostoitavien tuotteiden tuotannossa syntyvät tähteet.  Meillä on oma koneemme, joka muuntaa tähteet uusiksi rakeiksi, jotka sitten käytetään uudelleen tuotannossa.

Jotta ei olisi pienintäkään epäilystä siitä, etteikö BioBag olisi luotettava kompostoitavan biomuovin valmistaja, ovat kaikki tuotteemme sertifioituja. Sen ansiosta voit aina luottaa siihen, että ne lunastavat lupauksemme. Tästä aiheesta olemme kirjoittaneet lisää täällä

Kompostoitavien tuotteiden valikoima kaikille asiakkaille

Riippumatta siitä, vastaatko kunnan jätteidenkeruusta, vai työskenteletkö suuren yrityksen tai kauppaketjun CSR-vastaavana, BioBag tarjoaa laajan ja joustavan tuoteohjelman, joka pystyy vastaamaan vihreään haasteeseen.

Kunnille kompostoitavien biosäkkien käyttö jätteidenkeräyksessä on erityisen järkevää. Ensinnäkin tutkimukset ovat osoittaneet, että orgaanisen jätteen puhtaus paranee ja sen määrä lisääntyy, kun ihmiset tietävät, että he keräävät jätteet kompostoitaviin pusseihin tai säkkeihin. Ja toiseksi, mikä on vielä sitäkin tärkeämpää: Kun kunnat käyttävät perinteisiä muovipusseja jätteidenkeräykseen, on olemassa riski, että muovijäämät päätyvät biojätteiden kanssa samaan kompostiin, ja josta ne sitten leviävät maaperään. Kompostoitavien biopussien ja -säkkien kanssa tällaista ei tapahdu, ja näin kompostissa ei ole viljelysmaitamme saastuttavaa mikromuovia.

Yritykset, joiden strategiana on minimoida muovin käyttö ja siten luoda itsestään vihreämpi yrityskuva, voivat yksinkertaisesti ottaa käyttöön jätteiden lajittelun ympäristöystävällisiin biopusseihin ja -säkkeihin. Se viestittää henkilöstölle, että yritys suhtautuu ympäristöasioihin vakavasti. Myös työntekijöiden kannalta on motivoivaa voida lajitella jätteet oikein työpaikalla, jos he kerran tekevät niin myös kotona.

Olemme huomanneet, että kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia lajittelemaan jätteet kotona. Ja tässä kohtaa voivat supermarketit tehdä merkittävän panostuksen tarjoamalla vaihtoehdon perinteiselle muoville. BioBag-yhtiöllä on vähittäiskaupoille suuri valikoima kompostoitavia biopusseja ja -säkkejä. Suuren hyllytavaravalikoiman lisäksi voimme tarjota myös kompostoitavia kantopusseja ja -kasseja yrityksenne omalla painatuksella sekä kompostoitavia hedelmä- ja vihannespusseja asiakkaillenne.

 

Ota yhteyttä ja voimme keskustella siitä, miten yrityskuvastanne voidaan tehdä vihreämpi kompostoitavien tuotteiden avulla.