Kaksi vuotta kestäneen, Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen tulokset vahvistavat, että biohajoavat vaihtoehdot perinteiselle muoville edistävät muovijätteen torjuntaa. ”Better Alternatives Now” (”Parempia vaihtoehtoja nyt”) -raportti osoittaa, että BioBag-pussit hajoavat täysin maaperään puolessa vuodessa ja meriympäristöön kahdessa vuodessa. Tutkimuksessa haluttiin näyttää, mitä biohajoaville tuotteille ja pakkauksille tapahtuu, kun ne joutuvat luontoon, mereen tai kompostiin.

BioBag-pussit testattiin neljällä eri tavalla. Ne laitettiin kotikompostisäiliöön puoleksi vuodeksi, vuodeksi ja kahdeksi vuodeksi. Kompostori oli avoin jäteastia, jossa pussit laitettiin saviruukkuihin, jotka puolestaan kaivettiin noin 15 cm syvyyteen. Siellä niiden annettiin olla edellä mainittujen ajanjaksojen ajan. Tämä oli paras tapa arvioida, miten pussit ”käyttäytyisivät”, jos ne heitettäisiin luontoon, ja ne joutuisivat suoraan kosketukseen maaperän kanssa. Kyseessä ei olisi kontrolloitu kompostointiprosessi. Pussit hukutettiin myös mereen, jossa ne olivat kaksi vuotta.

Alla olevissa kuvissa näet kolme erilaista pussia, joista vain alimmainen on sertifioitu kompostoituvaksi ja biohajoavaksi. Kahta ylhäällä olevaa kuvaillaan ympäristöystävälliseksi, mutta kuten kuvista näkee, kumpikaan ei ole kovinkaan ympäristöystävällinen sillä ne eivät hajoa luonnossa tai meressä. Vain tuotteet jotka ovat sertifioitu kompostoituvaksi sekä biohajoavaksi hajoavat luontoon. Kun Biopussi on sertifioitu kompostoituvaksi ja biohajoavaksi, voidaan luottaa siihen että se hajoaa luontoon, eikä jätä jälkeensä mikromuovia.

hvilke plasttyper som blir brutt helt ned eller ikke

certificerede komposterbare bioposer nedbrydes helt i naturen

Nyt on vahvistettu, että BioBag-pussit hajoavat maaperässä täysin vaarattomaksi, orgaaniseksi materiaaliksi kuudessa kuukaudessa ja meriympäristössä kahdessa vuodessa.

Tutkimuksessa testattiin samalla menetelmällä myös perinteisiä muovipusseja ja OXO-biohajoavia pusseja. Kumpikaan kyseisistä muovityypeistä ei läpäissyt hajoamisprosessia kahdessa vuodessa – ei maassa eikä vedessä.

Maailmassa tuotetaan joka vuosi noin 300 miljoonaa tonnia muovia, josta 8 miljoonaa tonnia päätyy mereen, järviin ja vesistöihin. Maailman talousfoorumin mukaan mereen päätyvä määrä vastaa rekkakuormallista muovia joka minuutti.

Tärkeä osa muovijäteongelman ratkaisua on kehitys ja uusi ajattelutapa. Tätä kuvaillaan myös ”Better Alternatives Now” -raportissa, jossa todetaan myös seuraavaa: ”Elintarvikkeiden valmistajien ja elintarvikeliikkeiden tulisi investoida täysin biohajoaviin ja kompostoitaviin muoviin ja pakkauksiin, jotka suojaavat ja säilyttävät ruoan yhtä hyvin kuin tähänkin asti, mutta jotka eivät saastuta luontoa.”

Raportissa todetaan myös, että fossiilisten muovituotteiden koostumuksesta tulisi olla suurempi osa kierrätysmateriaalia, joka voisi olla osa kierrätystaloutta. Raportti nostaa esille myös muovin todelliset haasteet, kun kyse on ihmisten terveydestä ja yleisestä taloudesta.

Jos haluat tietää enemmän, miten biohajoavat pussit hajoavat, klikkaa tästä

Lähde:

Better Alternatives Now report

The New Plastics Economy – Rethinking the future of plastic